Siirry pääsisältöön

Mansikka-vaniljajuustokakku


Joulujuustokakun virkaa toimitti viime jouluna mansikka-vaniljakakku. Hyvää oli, mukavan kevyttä kaiken suklaan päälle. Koristekelloihin idea Kermaruusulta täältä. Pöytään päästessään kakku oli jo ottanut vähän osumaa täpötäydessä jääkaapissa, koristelut vähän kärsi, mutta itse asia eli maku kyllä säilyi. Ohje suoraan Kinuskikissalta:

Pohja:
175 g piparkakkuja
75 g margariinia

Vanilja-riisitäyte:
1 ½ dl puuroriisiä
8 dl vettä (riisin keittämiseen)
¼ tl suolaa (riisin keittämiseen)
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
500 g Valion Vanilla-vaniljakastiketta (huom: ei Flora Vanilla!)
¾ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl vettä

Mansikkakiille:
3 liivatelehteä
4 dl mansikkasosetta
½ dl sokeria

Peitä halkaisijaltaan 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Peitä sisäreunat reunakalvolla tai sivele niihin ruokaöljyä, jotta kakku irtoaa vuoasta siistimmin. Murskaa piparkakut kaulimella tai tehosekoittimessa. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon piparimurska. Painele seos vuoan pohjalle.

Huuhtele puuroriisi. Keitä kypsäksi suolatussa vedessä (n. 15-20 minuuttia). Jäähdytä ja huuhtele riisiä kylmällä vedellä. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon vaniljakastike, sokeri, vaniljasokeri ja puuroriisi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita täytteeseen. Sekoittele täytettä, kunnes se hieman paksuuntuu eikä täytteen riisi painu kulhon pohjaan. Kaada vasta sitten vuokaan. Hyydytä jääkaapissa 3 tuntia.

Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan. Soseuta mansikat. Laita puolet mansikkasoseesta kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatelehdet. Yhdistä huolellisesti sekoittaen kylmän soseen kanssa. Anna soseen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada täytteen päälle. Anna hyytyä pari tuntia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman parhaat kahvikehrät

Kahavikeheriä! Näiden kahvikehrien ohje on äidin reseptivihosta parin vuosikymmenen takaa. Ohje on lyijykynällä ruutupaperille kirjoitettu, haalistunut ja käytetyn näköinen, päivätty toukokuulle 1980. Äidin kahvikehräthän on tietysti omasta mielestä maailman parhaita. Yks kesälomapäivä otin härkää sarvista ja kokeilin iteki niiden tekoa. Ihan kahvikehrän makuisia ja näköisiä niistä tulikin. Resepti on pakko laittaa blogiin jakoon ja itselle talteen. Alkuperäisen kellastuneen, jauhotahraisen ohjelappusen vois vaikka kehystää keittiötauluksi ja ripustaa arvoiselleen paikalle. ;)  Maailman parhaat kahvikehrät (n.30 kpl) 150 g margariinia 6 dl vehnäjauhoja 1dl maitoa 50 g hiivaa 2 kananmunaa 2 rkl sokeria Täyte 100 g tomusokeria (pölysokeria niinku ohje sanoo) 100 g margariinia 3 tl vaniljasokeria voiteluun kananmuna päälle raesokeria Nypi margariini ja vehnäjauho muruksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Kaada seos murun sekaan. Lisää vielä keskenään ke

Mustikka-rahkapiirakka

Mustikkapiirakka kuuluu kategoriaan perinteiset-herkulliset-helpot. Mun lemppari mustikkapiirakoista on juurikin tämä, missä on päällä murukerros.  Kun täytteenä on vielä rahkaa, on makunautinto taattu! Pellillinen 250 g margariinia 8 dl vehnäjauhoja 3,5 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl leivinjauhetta 2 dl piimää tai maitoa 1 muna 500 g rahkaa 1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 1 muna reilusti mustikoita Sulata margariini ja sekoita kuivien aineiden kanssa murumaiseksi. Ota 1/3 muruseoksesta erilleen ja lisää lopputaikinaan piimä ja muna. Levitä pellille. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä pohjan päälle täyte ja ripottele päälle mustikat ja viimeiseksi muruseos. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Persikka-rahkapiirakka

  Hiljaista on blogielo! Jotain aina ehtii joskus tekemään, mutta päivittelyyn ei kummasti aikaa irtoa. Mutta sivuharrastushan tämä onkin kaiken muun lisäksi, joten hitaan varmasti päivittyilee tämä reseptipankki. :) Tämän peruspiirakan ohje täältä taitaakin vielä puuttua. Soveltaa voi mielin määrin, tällä kertaa testissä persikkainen versio, joka hävis tuoreeltaan pelliltä suhteellisen nopeasti... Ohje on vanha, siksi lasimitat. Itse käytän juomalasia, jonka vetoisuus on 2 dl. Pellillinen 4 lasia vehnäjauhoja 2 lasia sokeria 3 tl leivinjauhetta 3 tl soodaa 3 tl vaniljasokeria 250 g margarinia Sekoita kuivat aineet ja nypi margariinisulan kanssa murumaiseksi. Ota muruseosta erilleen n. 2 lasillista.  1 muna 1 lasi piimää/maitoa/jogurttia Lisää muna ja neste lopputaikinaan, sekoita tasaiseksi ja levitä pellille. Täyte ½ lasia sokeria 3 tl vaniljasokeria 1 muna 500 g maustamatonta maitorahkaa n.400 g säilykepersikoita Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. R