Siirry pääsisältöön

Suklaatoffeejäätelökakku




Toukokuu jäi postauksia vaille, miten niin kiire? Nyt on kuitenkin LOMA ja KESÄ. Kai. Koskapa ulkona on vihreää ja sataa vettä eikä lunta.

Äitienpäivänä meillä syötiin täykkärin lisäksi jätskikakkua, jonka resepti on häikäilemättömästi Pullahiireltä pöllitty ja muokattu omaan makuun sopivaksi. Kakku oli nii hyvvää notta piti tehä helatorstaiksi toinen. Molemmat kakut män kaikki tyytyväisiin suihin eikä mittä jääny. Ykskään maistelija ei marissu, eli soli oikiastiki kai herkkua!

Tein 24 cm vuokaan, ja jätskimassaa jäi jonkun verran yli. Jos haluaa tämän välttää, täytyy käyttää vähintään 26-senttistä vuokaa ja tällöin keksejä saa varata enemmän. Toisaalta ylijääneen jätskin hävittäminen ei varmasti oo mikään ongelma, joten 24-senttinenkin kelpaa mainiosti.

Pohja
350 g tummia vaniljatäytekeksejä
75 g vähäsuolaista voita

Jäätelö
1 prk kondensoitua maitoa ei keitettynä
1 prk kondensoitua maitoa keitettynä
7,5 dl vispikermaa

4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta

Suklaaganache
1 dl kuohukermaa
175 g maitosuklaata

Murskaa keksit ja sekoita niihin sula voi. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja öljyä vuoan reunat kevyesti. Painele keksimassa vuoan pohjalle ja reunoille. Laita kylmään täytteen teon ajaksi.

Kuumenna suklaa ja kerma miedolla lämmöllä kattilassa suklaaganachea varten. Älä keitä seosta. Kun suklaa on lähes sulanutta, nosta kattila levyltä ja sekoittele tasaiseksi. Nosta hetkeksi sivuun jäähtymään.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja puolita se kahteen kulhoon. Lisää toiseen puolikkaaseen keittämätön kondensoitu maito, kaakaojauhe ja 1/3 suklaaganachesta. Kaada seosta keksipohjan päälle niin, että vuoka on noin puolillaan. Vaikka tekisit suurempaan vuokaan, jätä n.1 dl massaa koristelua varten. Kaada suklaaganachea jäätelön päälle ja sekoittele hiukan. Jätä ganacheakin 2 rkl koristelua varten.

Ota keitetystä kondensoidusta maidosta 2 rkl erilleen koristelua varten ja lisää loput toiseen kermanpuolikkaaseen. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada suklaajäätelön päälle. Koristele.

Toisella kerralla tein kakun kolmesta kerroksesta: suklaa-toffee-suklaa. Molemmilla kerroilla käytin koristeluun pelkkää suklaaganachea unohdettuani jättää kondensoitua maitoa koristeluun.


Vaan hämppis puuttuu.


Äiti.

Kommentit

  1. Sanohan millon teet tämmöstä herkkua seuraavan kerran niin mää tuun kylään.. :) Miia

    VastaaPoista
  2. Oih näyttääpä herkulta!! Huomenna sopiva kirjotuksiin valmistelua -päivä, jospa sitä valmistelis leipomalla. Nams!! :)

    VastaaPoista
  3. Nonii, valmistelujen osalta ainaki on asiat sitte hyvin, jos ei näillä konstein tuu älliä niin ei millään! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman parhaat kahvikehrät

Kahavikeheriä! Näiden kahvikehrien ohje on äidin reseptivihosta parin vuosikymmenen takaa. Ohje on lyijykynällä ruutupaperille kirjoitettu, haalistunut ja käytetyn näköinen, päivätty toukokuulle 1980. Äidin kahvikehräthän on tietysti omasta mielestä maailman parhaita. Yks kesälomapäivä otin härkää sarvista ja kokeilin iteki niiden tekoa. Ihan kahvikehrän makuisia ja näköisiä niistä tulikin. Resepti on pakko laittaa blogiin jakoon ja itselle talteen. Alkuperäisen kellastuneen, jauhotahraisen ohjelappusen vois vaikka kehystää keittiötauluksi ja ripustaa arvoiselleen paikalle. ;)  Maailman parhaat kahvikehrät (n.30 kpl) 150 g margariinia 6 dl vehnäjauhoja 1dl maitoa 50 g hiivaa 2 kananmunaa 2 rkl sokeria Täyte 100 g tomusokeria (pölysokeria niinku ohje sanoo) 100 g margariinia 3 tl vaniljasokeria voiteluun kananmuna päälle raesokeria Nypi margariini ja vehnäjauho muruksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Kaada seos murun sekaan. Lisää vielä keskenään ke

Mustikka-rahkapiirakka

Mustikkapiirakka kuuluu kategoriaan perinteiset-herkulliset-helpot. Mun lemppari mustikkapiirakoista on juurikin tämä, missä on päällä murukerros.  Kun täytteenä on vielä rahkaa, on makunautinto taattu! Pellillinen 250 g margariinia 8 dl vehnäjauhoja 3,5 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl leivinjauhetta 2 dl piimää tai maitoa 1 muna 500 g rahkaa 1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 1 muna reilusti mustikoita Sulata margariini ja sekoita kuivien aineiden kanssa murumaiseksi. Ota 1/3 muruseoksesta erilleen ja lisää lopputaikinaan piimä ja muna. Levitä pellille. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä pohjan päälle täyte ja ripottele päälle mustikat ja viimeiseksi muruseos. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Persikka-rahkapiirakka

  Hiljaista on blogielo! Jotain aina ehtii joskus tekemään, mutta päivittelyyn ei kummasti aikaa irtoa. Mutta sivuharrastushan tämä onkin kaiken muun lisäksi, joten hitaan varmasti päivittyilee tämä reseptipankki. :) Tämän peruspiirakan ohje täältä taitaakin vielä puuttua. Soveltaa voi mielin määrin, tällä kertaa testissä persikkainen versio, joka hävis tuoreeltaan pelliltä suhteellisen nopeasti... Ohje on vanha, siksi lasimitat. Itse käytän juomalasia, jonka vetoisuus on 2 dl. Pellillinen 4 lasia vehnäjauhoja 2 lasia sokeria 3 tl leivinjauhetta 3 tl soodaa 3 tl vaniljasokeria 250 g margarinia Sekoita kuivat aineet ja nypi margariinisulan kanssa murumaiseksi. Ota muruseosta erilleen n. 2 lasillista.  1 muna 1 lasi piimää/maitoa/jogurttia Lisää muna ja neste lopputaikinaan, sekoita tasaiseksi ja levitä pellille. Täyte ½ lasia sokeria 3 tl vaniljasokeria 1 muna 500 g maustamatonta maitorahkaa n.400 g säilykepersikoita Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. R