Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Marjajäätelö ja päivän banaaniepistola

Täällä Turku. Täällä mekkosäät. Täällä jäätelö, jonka marja- ja hedelmäpitoisuus on 100 % eikä piiruakaan alle.  "Miten niin jäätelö?" Siten niin, että jäätelö on kylmää ja herkullista ja kulhon sisältö oli juurikin sitä. jäisehköjä marjoja ruskeapilkkuista banaania Sauvasekoita sopivassa suhteessa. Syö. (Pakasta hyhmäiseksi / pakasta kunnolla ja sulata hyhmäiseksi. Syö.) Ja katso, yläkuvaan on tallennettu hetki, jona banaani on makeimmillaan ennen kohtalokasta mustumislöpsähdystä. Kyseisen banaanin ruskeapilkkuisuusaste on verrattain bueno , oikein optimaalinen, kerrassaan herkullisen täydellinen. Kuulkaa vielä, te opiskelijat tai muuten vaan Mattia kukkarossanne majoittavat: maukkauden lisäksi on taloudellista syödä vain kypsiä banaaneita. Kypsien banaanien kuori on huomattavasti raakoja ohuempi, joten paitsi että kypsän banaanin syötävä osuus on parempaa, sitä on enemmän!   Syökää siis banaania, te kaikki, ja p

Oodi tuorepuurolle

  Koska istun junassa ja koska tehtävänä olisi kosolti kouluhommia, puuroilu jatkukoon. Ken väittää puuron olevan pahaa, puhuu puppua. Niin yksinkertaista se on. Tuorepuuro kaurahiutaleita maitoa mustikoita mansikoita banaania Laita illalla aamupuurokulhon pohjalle kasa marjoja ja banaanisiivuja. Hömpsäytä päälle nälän mukaan kaurahiutaleita ja maitoa sen verran, että koko komeus juuri ja juuri peittyy. Heitä jääkaappiin. Jos tykkäät, voit hurauttaa marjat ja banaanin soseeksi tekovaiheessa: Herää aamulla, oio jäsenesi, singahda jääkaapille ja popsi puuro suihisi. Laula aamuoodi puurolle. Se tykkää siitä. Jos aurinko paistaa, lurauta oodi sillekin. Lähde kouluun / töihin / kaupungille / lähimetsikköön / vieruspuistoon / jää kotiin. Sama se mitä teet, ainakaan vatsa ei pistä vastaan.  Oodeja Op. (N)4(M!) No 1. Puurolle No 2. Auringolle

Marjaisen banaaninen riisipuuro

Aamupalan täytyy olla sellainen, että sitä ajattelemalla jaksaa ponnistaa pehkun pohjalta ylös. Plussaa on, jos aamiainen on valmiina, jolloin sen valmistukseen kuluvan ajan voi käyttää rauhalliseen nautiskeluun. Ekstraplussaa on, jos aamiainen on sekä herkullinen että ravitseva. Kolminkertaisen plussan aamiainen ansaitsee, jos se on lompakkoystävällinen. Seuraa resepti, joka täyttää kaikki nämä kriteerit. Tällä puuroreseptillä tekee vatsansa onnelliseksi monena aamuna peräkkäin. Puuro on niin herkkua, ettei kyllästymispiste tule heti vastaan. Ja kun tulee, voi vaihtaa aamiaislajiketta. Opiskelijan lompakkokin kiittää, ainakin jos on kantanut pakasteeseensa itse poimittuja metsän antimia kotopuolesta. Erityisarvon marjat ja mehut saavat, kun ne on rahdannut kuudensadan kilometrin matkan pakastimesta toiseen. Silloin jokaisen mustikan, sen pienimmänkin, syö suurella hartaudella, uskokaa tai älkää! Puuroa popsii myös kuvan tapaan välipalana. Ja iltapalana. Ja muuten vaan -palana.

Ahvenanmaan pannukakku

Pannukakku. Hmh. Ei sitä paisteta pannulla. Eikä se kyllä näytä kakultakaan. Toinen hmh. Ahvenanmaan pannukakku . Siinä on puuroa, riisi-sellaista tai mannaa. Perinteisessä Ålands pannkak... pannarissa on kai myös kardemummaa, mutta itse haluan pitää pullan ja pannarin erillään ja jätän mausteen pois. Pala kakkua, pannusellaista från Åland, nököttää kuvassa kera kreikkalaisen jogurtin. Ja kera kivettömän vadelmahillon, joka on tietysti itse keitetty omin kätösin poimituista marjoista. Ei hyvää. Vaan kerrassaan herkullista! Pellillinen nokare voita 1 dl puuroriisiä 3 dl vettä 7 dl maitoa 2 tl suolaa (tai maun mukaan) loraus hunajaa tai reilu ropsaus sokeria 3 kananmunaa n. 2 dl vehnäjauhoja toinen nokare voita Kuullota riisi voissa. Lisää vesi ja anna kiehua kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää lämmitetty maito ja anna kiehua melkein kypsäksi, noin parikymmentä minuuttia. Mausta hiukan jäähtynyt puuro, lisää kananmunat ja vehnäjauho. Sekoita tasaiseksi. Lai

Kotitekoinen mysli

  Olen myslikranttu: kaupan mysleissä on aina jotain vikaa. Suurin osa mysleistä on kuorrutettu sokerilla. Pähkinämyslissä on liian vähän pähkinää ja hedelmämyslissä liian vähän hedelmää. Kuitumyslissä on liian vähän makua ja muromysli on uinut rasvassa ja sokerissa. Fitness-myslissä on keinotekoisia proteiinipalleroita ja luomumysli on liian kallista. Xtra-myslissä on pelkkiä pikakaurahiutaleita ja Lidl-myslin hiutaleet ovat peräisin moottoritienvarsipellolta. Noin niin kuin kärjistettynä. Siispä tein itse myslini. Tuli hyvää, itselleni sopivaa, oikein oivaa ja melkein liiankin makoisaa! Reseptiä on helppo muokata mieleisekseen, suluissa vinkkejä. Ensimmäinen myslikokeiluni sisälsi suurin piirtein seuraavaa: 5 dl kaurahiutaleita, niitä oikeita isoja, ei pika-! 5 dl ruishiutaleita 1,5 dl kauraleseitä (ruisleseitä) 1,5 dl hasselpähkinärouhetta 2 dl pähkinäsekoitusta (hassel-, saksan-, cashew- ja parapähkinöitä) 0,5 dl kuorittuja manteleita (siemeniä: auringonkukan-, kurpitsa