Siirry pääsisältöön

Toffeejäätelö ilman jäätelökonetta


Muun muassa tätä herkkua meillä maisteltiin vuodenvaihteessa. Kauan on ohje odottanut tekijäänsä, mutta kun vihdoin löysin lähistöltä kondensoitua maitoa myyvän liikkeen, piti ensimmäisenä laittaa tämä ohje testiin.

Jos olisi kunnon talvi, ohjeessa tarvittavan jäähdytyselementin voisi tehdä ulkona. Mutta jos ja kun ei pakasta tarpeeksi, tulee pakastin hätiin (sikäli kuin sinne saa raivattua tilaa epävakaalle vesihäkkyrälle). Lopputulos on kaiken sekoitteluvaivan väärti. Joka kerta sekoitellessa on tärkeää - ellei välttämätöntä - tarkistaa valmistuvan jäätelön maku, ettei se vaan ole puolessa tunnissa päässyt muuttumaan epäedulliseen suuntaan. Valmiiksi jäätelöitynyt seos on hyvin palloutuvaa, muttei silti liian nopeasti sulavaa. Maun kuvaamiseen riittää yksi sana: nam!

Ohje on Pullahiireltä bongattu, pienin sovelluksin tein.

n.1 l valmista jäätelöä
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa   
1 prk kondensoitua maitoa   
1 rkl vaniljasokeria       
1,5 dl pilkottuja kermatoffeekarkkeja (Omar)

Jäähdytyselementtiä varten tarvitset
ison (n.5l) kulhon
pienemmän (n. 3l) kulhon
kylmää vettä
painoksi esim. kylmäkalleja tms.

Tee ensin jäähdytyselementti. Jos teet jäätelöä isomman määrän, käytä isompia kulhoja. Kaada isompaan kulhoon kylmää vettä ja laita pienempi kulho veteen kellumaan. Laita pienemmän kulhon sisään paino niin, että kulho painuu melkein pohjaan. Anna jäätyä yön yli.

Tee jäätelö kylmistä aineksista. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Kaada jäädytyselementtiin maito ja kondensoitu maito. Vatkaa muutama minuutti niin, että ainekset sekoittuvat kunnolla. Lisää kerma ja pilkotut karkit ja vatkaa hyvin sekaisin. Pakasta seosta n.15 min. Vatkaa sitä sitten muutama minuutti ja pakasta n.30 min. Toista muutaman minuutin vatkaus ja puolen tunnin pakastus vielä kaksi kertaa. Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan ja pakasta vähintään 12 tuntia.


Otakkonää pallon vai kaks?

Kommentit

  1. Mulle kolome, kiiitooos!
    niina

    VastaaPoista
  2. oon aina halunnu kokkeilla jäätelön tekemistä, ja tätä ohjetta vois kyllä testata! :) voisin kyllä tehä toffeen sijasta vaikkapa dominokekseistä, onnistuiskohan? :p lötkistyyköhän ne pahasti? :D

    VastaaPoista
  3. Niina: Joo, ens kerralla pitää varmaan tehä kolminkertanen satsi...

    Anonyymi: luulisin, että kekseilläkin onnistuu vaikkei ne tietysti varmaan ihan rapeina säily. Mutta kokeile ihmeessä, ei se ainakaan maun puolesta pahaa voi olla! :)

    VastaaPoista
  4. Mulle neljä ja nuorimmaiselle yks(äiti voi syödä loput=))!! Taatusti parempaa ku kaupan pakastealtaasta ostettu jäde.

    VastaaPoista
  5. Hei, olen yrittänyt googlettaa ja en löytänyt, että pitääkö kondensoitu maito olla keitettynä toffeeksi vai suoraan purkista "maitona" Jossain ohjeessa se oli keitetty, mutta tässä varmaan ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Tässä ohjeessa maitoa ei keitetä toffeeksi, vaan aivan kuten arvelitkin, laitetaan sellaisenaan joukkoon.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman parhaat kahvikehrät

Kahavikeheriä! Näiden kahvikehrien ohje on äidin reseptivihosta parin vuosikymmenen takaa. Ohje on lyijykynällä ruutupaperille kirjoitettu, haalistunut ja käytetyn näköinen, päivätty toukokuulle 1980. Äidin kahvikehräthän on tietysti omasta mielestä maailman parhaita. Yks kesälomapäivä otin härkää sarvista ja kokeilin iteki niiden tekoa. Ihan kahvikehrän makuisia ja näköisiä niistä tulikin. Resepti on pakko laittaa blogiin jakoon ja itselle talteen. Alkuperäisen kellastuneen, jauhotahraisen ohjelappusen vois vaikka kehystää keittiötauluksi ja ripustaa arvoiselleen paikalle. ;)  Maailman parhaat kahvikehrät (n.30 kpl) 150 g margariinia 6 dl vehnäjauhoja 1dl maitoa 50 g hiivaa 2 kananmunaa 2 rkl sokeria Täyte 100 g tomusokeria (pölysokeria niinku ohje sanoo) 100 g margariinia 3 tl vaniljasokeria voiteluun kananmuna päälle raesokeria Nypi margariini ja vehnäjauho muruksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Kaada seos murun sekaan. Lisää vielä keskenään ke

Mustikka-rahkapiirakka

Mustikkapiirakka kuuluu kategoriaan perinteiset-herkulliset-helpot. Mun lemppari mustikkapiirakoista on juurikin tämä, missä on päällä murukerros.  Kun täytteenä on vielä rahkaa, on makunautinto taattu! Pellillinen 250 g margariinia 8 dl vehnäjauhoja 3,5 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl leivinjauhetta 2 dl piimää tai maitoa 1 muna 500 g rahkaa 1 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 1 muna reilusti mustikoita Sulata margariini ja sekoita kuivien aineiden kanssa murumaiseksi. Ota 1/3 muruseoksesta erilleen ja lisää lopputaikinaan piimä ja muna. Levitä pellille. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä pohjan päälle täyte ja ripottele päälle mustikat ja viimeiseksi muruseos. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Persikka-rahkapiirakka

  Hiljaista on blogielo! Jotain aina ehtii joskus tekemään, mutta päivittelyyn ei kummasti aikaa irtoa. Mutta sivuharrastushan tämä onkin kaiken muun lisäksi, joten hitaan varmasti päivittyilee tämä reseptipankki. :) Tämän peruspiirakan ohje täältä taitaakin vielä puuttua. Soveltaa voi mielin määrin, tällä kertaa testissä persikkainen versio, joka hävis tuoreeltaan pelliltä suhteellisen nopeasti... Ohje on vanha, siksi lasimitat. Itse käytän juomalasia, jonka vetoisuus on 2 dl. Pellillinen 4 lasia vehnäjauhoja 2 lasia sokeria 3 tl leivinjauhetta 3 tl soodaa 3 tl vaniljasokeria 250 g margarinia Sekoita kuivat aineet ja nypi margariinisulan kanssa murumaiseksi. Ota muruseosta erilleen n. 2 lasillista.  1 muna 1 lasi piimää/maitoa/jogurttia Lisää muna ja neste lopputaikinaan, sekoita tasaiseksi ja levitä pellille. Täyte ½ lasia sokeria 3 tl vaniljasokeria 1 muna 500 g maustamatonta maitorahkaa n.400 g säilykepersikoita Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjan päälle. R