9. syyskuuta 2011

Hiivaleipä


Hiivaleipää jostain kuukausien takaa. Huono kun on näin hidas ja muka-kiireinen päivittelijä: ehtii jo unohtaa, että millä ohjeella kullonenki leivonnainen tulikaan tehtyä. Nämä oli ihan perushiivaleipiä, ja tässä taas jonninlainen ohjeentynkä. Jippoina näiden herkullisuuteen ja hyvään rakenteeseen on kunnon vaivaus ja kohotus. Jauhojen tarve vaihtelee, ja harvoin tulee itse edes mitattua. Perusohje se, että käsin vaivattaessa kuluu enemmän jauhoja kuin koneella tehdessä. Hiivaleipäjauhon ja vehnäjauhon suhdetta voi myös vaihdella, pelkistä hiivaleipäjauhoistakin onnistuu. Tämä leipä kestää hyvin myös pakastuksen.

2-3 leipää
5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl sokeria/hunajaa/siirappia
2 tl suolaa
7 dl hiivaleipäjauhoja
6-7 dl vehnäjauhoja
n.1/3 dl öljyä

Liuota hiiva veteen ja lisää suola ja sokeri. Vaihtelemalla makeuttajaa saat eri sävyjä leivän makuun. Jos teet taikinan koneella, alusta taikinaan jauhoja ja pyöritä ensin 3 minuuttia hitaalla ja sitten 8 minuuttia nopealla. Jos vaivaat käsin, vaivaa vähintään yhtä kauan. Lisää alustuksen loppupuolella öljy.

Anna valmiin taikinan levätä astiassaan 20 min. Riivaa pyöreiksi ja anna levätä vielä 5 min. Leivo haluamasi muotoisiksi leiviksi, viillä halutessasi viillot pintaan ja anna kohota 40 min liinalla peitettynä sopivan - ei liian - lämpimässä paikassa. Jos haluat rapeakuorista leipää, roiskauta päälle hiukan vettä ennen paistoa. Paista 200 asteessa kypsiksi.

1 kommentti:

  1. Nämä taitaa olla niitä leipiä, johon joskus kysyin sulta ohjetta. Pitääpä ottaa testaukseen!
    niina

    VastaaPoista